Logo

Tumi's GooM Reports

@ tanskanen.org


GooM yleisesti

Tämä sivu on siirtymätilassa vanhalta palvelimelta uuteen eikä siksi välttämättä toimi sataprosenttisesti. Pahoittelen.

GooM eli Giganttisen Orgastiset Opiskelijoiden Megabileet (tämä on siis se alkuperäinen vastine kirjaimille G o o M, joka vuosihan keksitään uusi..) keksittiin kaukana historiassa, vuonna 1992, Jyväskyläläisten opiskelijoiden Marko, Janne, Markku, Anssi ja Tuomas toimesta (nykyisin heistä on GooMia pyörittämässä enää Marko ja Janne, jotka toimivat GooMega Oy nimen alla.) Nämä opiskelijat halusivat bileet, joista kenenkään ei tarvitsisi lähteä viimeistään neljältä kotiin.

Ensimmäinen GooM järjestettiinkin heti seuraavana vuonna, eli 1993. Pituudeltaan historian ensimmäiset GooM-bileet olivat yhden päivän. Varustamona oli vielä nykyisinkin laivan meille käyttöön vuokraava Viking Line, tuttavallisemmin viikkari. Ensimmäisellä GooMilla laivana oli M/S Isabella, joka on sittemmin vaihdettu käyttööm paremmin sopivaan M/S Cinderellaan, tuttavallisemmin Kinkerella.

Ensimmäinen GooM oli järjestäjilleen pieni taloudellinen riski, sillä ei ollut tietoa miten tällainen tapahtuma myisi, sillä vastaavaa ei oltu missään nähty. Huolet karisivat viimeistään lähtöpäivänä, sillä lipun oli lunastanut jopa 1800!

Vuodesta 1994 lähtien GooM on ollut yhtä juhlaa niin järjestäjille kuin osallistujillekin, eikä Kinkerella ole sen ensimmäisen vuoden jälkeen vajaana matkannut. Sinä vuonna GooM oli vielä vain yhden päivän mittainen, mutta 1995 bileet venyivät jo kahden (Super) päivän mittaisiksi. 1997 bileet muuttuivat kolme (Hyper) ja 1998 neljä (Ultra) päiväisiksi, jonka jälkeen ollaankin seilattu neljän päivän reissuja. 2001 GooM monistautui helmi- ja maalisGooMiin, joka tarkoittaa että onnellisia kävijöitä mahtuu huimat 20000 tänä vuonna! Tulevaisuudessa ilmeisesti tarkoitus pidentää reissua vielä viidenteen päivään, mutta ainakaan vielä tänä vuonna (2001) homma ei onnistunut, vaikka sen onnistumisesta oli sitkeää huhua liikkeellä syksyllä.

Nykyään GooMilla on legendaarinen maine ja lipuista taistellaan paikkojen kaksinkertaistumisesta huolimatta lähes puoli vuotta. Pidemmät matkat tuppaavat menemään jo edellisillä GooMeilla, kun peikot lupaavat erittäin rajalliset lippunsa kavereilleen ja puolitutuilleen. Mukaan mahtuu kaikenkaikkiaan siis noin 20000 opiskelijaa joka vuosi.

Paremmin GooMia ja sen ympärillä pyörivää hullunmyllyä voi käydä ihmettelemässä osoitteessa http://www.goom.net.




I am soooo fake pre-loading this image so the navigation doesn't skip while loading the over state.  I know I could use the sliding doors technique to avoid this fate, but I am too lazy.